10/30/2008

Pikku kissa


Teimme kerhossa neulahuovutuksia ja minä sitten tätä pientä kissaa siellä väänsin. Kerhossa se vielä näytti Hemulilta, mutta nyt kun kotona vihdoin viimeistelin sen, niin alkoihan siitä löytymään hieman kissamaisempiakin piirteitä. Kisuli yrittää olla vasta pentu, mutta kokonsa puolesta se taittaa olla pikemminkin iso kollinmötkäle. No, tästä se vasta alkaa katotaan miten onnistuu neulahuovutustyö nro 2.

10/27/2008

Gustava



Muiden hommien lomassa sain tehtyä vähän lisää kermiikkaakin. Tuli tämmöinen kustavilaiseen asuun pukeutunut pönöttäjä neiti. Neiti vaan on niin paksu ylhäältä ja laiha nilkoista, että hän tuppaa uunissa aina kaatumaan. Eli ensimmäiset kokeet tästä hahmosta näyttävät seisovan hurjassa myrskyssä, juuri ja juuri pystyssä pysyen. Tämä neito on paistettu hiekan päällä köllöttävässä asennossa, jolloin asento säilyi paremmin. Neitonen on vajat 5 cm korkea.

10/21/2008







Eilen tuli poltettua lisää väriä pikku figuriineihin. Tämä pikkuinen kulki pitkään työnimellä mököttäjä, mutta nyt maalit päälle saatuaan hän näyttääkin aika surulliselta kaverilta. Salomesta taas tuli aikamoinen vamppi, mutta niin kai se esikuvansakin oli. Tässä Salome juuri ennen kuin viimeinen huntu tipahtaa.

10/15/2008

Vähän väriä



Ennen lasten syyslomaa ja mökkireissua ehdin naputella vielä yhden postauksen.
Elikkä, Täti on nyt saanut hiukan väriä vaaleaan hipiäänsä ja minä olen lapsellisen onnellinen siitä, että värit pysyvät kiinni ja että ne eivät ole palaneet puhki tai että ne ylipäänsä näyttävät varsin passeleilta. En nimittäin ole koskaan ennen maalannut yhtään mitään posliiniväreillä, joten olin, sanoisinko ehkä vähän hermona, siitä mitä uunista paljastuu eilisen polton jälkeen. Posliinimaalausta ennemmän harrastaneet voivat olla toista mieltä tästä lopputuloksesta, mutta minulle riittää vallan mainiosti tämän tason onnistuminen. Tuohon Tätiin voisi tosin lisäillä vielä muutaman yksityiskohdan ja polttaa sen vielä uudestaan. Nämä maalit ovat vain yhden polton jäljiltä.

10/07/2008

Lisää keramiikkakokeiluja




Ensimmäisessä kuvassa on aikaisemmin mainitsemiani Täti-hahmoja, ovat noin 4 cm korkeita. Vasemmassa reunassa olevaa ei ole lasitettu, kaksi muuta ovat. Olen vielä kahden vaiheilla pidänkö enemmän lasitetusta vai lasittamattomasta versiosta. Lasitetussa versiossa kiiltoa on milteipä liiaksi pieneen esineeseen, jotensakin tuo lasittamattoman puolihimmeä kiilto tuntuisi sopivan mittakaavaan paremmin. Tätä täytyy vielä miettiä. Täytyy vielä myös kokeilla figuriinien maalaamista posliinimaaleilla, jospa sitten osaisin sanoa kumpi parempi.
Tuossa seuraavassa kuvassa on purkkeja/maljakoita. Niissä olen lähinnä kokeillut, millaisia ovat hankkimani alilasitemaalit. Kuviot ovat silkkaa tajunnanvirtaa.

10/04/2008

Koe




Tämä on koepostaus, kun en vielä hallitse kovinkaan sujuvasti tätä kuvien lisäilyä. Kuvassa kuitenkin 1700-luvun tyyliin tehty piano.

10/03/2008

Pieni tyttö




Pieni tyttö -figuriini on lasitettua posliinia. Hänet olisi vielä joskus tarkoitus maalata posliiniväreillä. Tyttösellä on pituutta 3 cm jalustoineen. Keramiikkakokeilut jatkuvat edelleen, tällä haavaa näillä pikku figuriineilla, joita tulee varmaan vielä lisää. Työn alla on Täti-hahmo ja Salome (siis se joka tanssi 7 hunnun tanssin ja katkaisutti Johannes paralta pään), toisin sanoen jonkun sortin vamppi-hahmosta on kysymys.

10/02/2008

Riitta-Marian balettiasu


Nukkekotikerhossa tehty, vanhalta näyttävä balettiasu ja -tossut Riitta-Maria mummelin huoneen seinälle roikkumaan. Mummelilla on hämärä balettityttömenneisyys, josta on säilynyt muistona vain yksi asukokonaisuus.