4/13/2010

Tapettipulma – Wallpaper problem



Minulla on pulma, enkä oikein tiedä miten sen ratkaisisin. En näet oikein pysty maalaamaan sammakkonoitamuorin mökin seiniä loppuun, siis niitä yläkerran koristemaalauksia. Niissä on vielä aika paljon tekemistä ja jo viimeksi ne jäivät kesken niska- ja käsivarsikipujen ja niiden totaalijumituksen takia. Ja nuo jumitukset eivät ole mihinkään kadoneet, pikemminkin päinvastoin. Löysin tämmöisiä mahtavia skräppäyspapereita (kts kuva) paikallisesta askarteluliikkeestä, jotka kumpainenkin ovat liki pitäen täydellistä tapettia tuonne taloon. Tapetin käyttäminen nopeuttaisi tätä taloprojektia kummasti, mutta olisi sääli peittää seiniä, joihin on jo uponnut aika paljon työtä ja joista edelleen myös pidän. (Vaikka ajatus monesta kerroksesta tapettia seinässä, niin kuin oikeissa remontoiduissa taloissa on, houkuttaakin.) Ja pelkäänpä, että jos en tee tätä radikaalia päätöstä paperitapettien puolesta, taloprojektini tulee olemaan ikuinen. Eli siis eräänlaisessa pattitilanteessa ollaan. Ja jos päätän käyttää tapetteja, niin pitäisi vielä valita niistä jompikumpi, ja se tulee tosiaankin olemaan hankalaa. Liikaa vaihtoehtoja päähän tässä menee sekaisin. No, eipä kai tässä muuta voi kuin jatkaa pohdintoja jonkun aikaa. Toivottavasti keksin jonkin ratkaisun piakkoin. Mutta jos luovun noista seinämaalauksista, niin olen varma että tunnen olevani mahtiluuseri, mutta minkäs teet, ei se minua sentään tapa :)
(Tai sitten minä vaan mietin liikaa, pitäisi ehkä vaan painaa eteenpäin ja kysyä vaikka noitamuorilta itseltään mitä hän oikeastaan haluaa.)


I have a problem and I don’t quite know how to solve it. I’m afraid that I’m not able to finish the murals of the Frog witch’s cottage. There is a lot of work still waiting. The worksite was interrupted earlier, because of the pains I got to my neck, back and shoulders and those pains have not gone anywhere, more like vice versa. I found these (see the pic) awesome and almost too perfect wallpaper materials from our local hobby crafts shop. Using wallpaper would considerably fasten my project but it would be such a shame to cover the murals that I had already put lot of energy and hard work to and to which I still am quite fond of. (Although the idea of having multiple layers of wallpaper like in real renovated houses is quite tempting.) And I’m afraid that the worksite is going to be everlasting if I stick to my plan of painting the murals. So you see, I’m in some kind of standoff situtation. And moreover if I decide to use wallpaper I have to choose another of them, and that’s surely going to be difficult. Too many options, I’m all confused. I’ll probably keep pondering this problem for awhile. Hopefully it won't take too long to figure out some solution. And I’m sure I’ll feel myself such a big loser if I give up my first plan, but that can’t be helped. It won’t kill me :)
(Or I might just be pondering this too much, maybe the best thing is just keep going and for example ask The Frog witch herself what she really wants.)

11 kommenttia:

  1. Voi kääk! Kamalan sääli olisi peittää maalauksia, jotka musta menisivät jo sellaisenaan muorin seinistä. Voihan noitamuorillakin olla projekteja, jotka eivät etene aivan loppuun saakka. (Mulla oli vuosikausia oikean kodin seinälläni maalaus, joka on edelleen kesken, muuttanut vain kaappiin...)

    Toisaalta nuo näyttämäsi tapetit ovat upeita kans. Minäkin olen käynyt kuolaamassa (ja ostelemassa) noita skräppäyssivuja. Fauniuksen keittiössä on sellaiset. Vähän harmittaa silti, kun en saanut sinne tehtyä sellaisia itse kuivatuilla pienillä lehdillä painettuja tapetteja aikaiseksi... olisi pitänyt kai kaivertaa sellainen lehti"stencil", ettei olisi mennyt niin sutuksi lopputulema. Ehkä sitten joskus remontin yhteydessä...

    Summa summarum, siitä tulee upea joka tapauksessa, mutta itse tehtynä vielä upeampi ja keskeneräinenkin voi olla seinällä minusta (mutta voiko sinusta, siinäpä kysymys..) Missään tapauksessa ei kannata rampauttaa kroppaansa näitten ihanuuksien takia.

    Tsemppiä! t.Hanna

    VastaaPoista
  2. Hienoja tapetteja molemmat, mutta olisi se kyllä sääli peittää ne maalaukset. Näkemättä on paha mennä neuvomaan, mutta jos tapetoit vain sen osan, mikä sinulta nyt jäi maalaamatta? Saumakohtaan käppyräoksaa tai muuta lumetta ja noitamaista hämäystä?

    Niskajumi on tuttu juttu täälläkin, eikä pahan sellaisen kanssa ole leikkimistä. Niskan kautta kun menee veri päähän, ja ilman sitä virtausta voi ideat hyytyä pitemmäksikin aikaa... Toivotaan, että jumi laukeaa pian!

    VastaaPoista
  3. Hi, I love the wallpaper on the right. It is beautiful!
    And it could maybe match with the flower walls you have painted? I do love those flowery walls a lot. It must have been a lot of work, great job :-)

    VastaaPoista
  4. Eih, ei saa peittää kauniita maalauksia ainakaan pysyvästi! Itse ratkaisisin asian niin, että leikkasin ohuesta pahvista seinien malliset palat, tapetoisin ne ja kiinnittäisin seinään esim. kaksipuolisella teipillä tms. systeemillä, jolla tapettiseinät voi poistaa jos haluatkin kukkia taas väkerrellä. Kauniit tapetit olet löytänyt, mutta köynnökset ovat upeita :)

    Ira

    VastaaPoista
  5. No voihan nenä... Toivottavasti sat paikat kuntoon. Siis hartiat ;D

    Toi vasemman puoleinen tapetti olis jotenkin ihan täydellinen sammakkomuorin mökkiin! Toisaalta, en osaa edes kuvitella miten hienot ne maalaukset tulee olemaan. Laita osa tapettia ja maalaa se, minkä jaksat kohtuullisella vaivalla?

    VastaaPoista
  6. Kestäiskö sun käsi sellaisen vaihtoehdon, että maalaisit tuohon pienempikuvioiseen päälle joitakin vastaavia kukkia kuin seiniinkin on maalattu? Ne on niin kauniit ja sopivat siellä seinissä, että ideaa ei ihan kokonaan ainakaan varmastikaan haluttais peittää, mutta tällä ehdottamallani tavalla voisit maalata sitä tapettia sellaisessa asennossa kuin käsi kestää.

    VastaaPoista
  7. En tiedä, minkä verran olet jo maalannut, mutta voisiko sen jättää näkyville ja muualle laittaa tapettia? Sääli olisi peittää suurella työllä tehtyä hienoa maalausta!
    Mun mielestä toi vasemman puoleinen tapetti sopisi paremmin noitamuorille.

    VastaaPoista
  8. moi, minusta monikerroksiset tapetit kuulosti ihanalta. jospa noitamuori on löytänyt kerrostumia ja halunnut jättää näkyviin, silloin voisit laittaa tosiaan vaikka noita molempia tapskoja. Juu eteenpäin vaan, himottavia nuo takkakuvatkin niin älä jumita projektia taikka niskaa. Taru

    VastaaPoista
  9. Älä missään tapauksessa peitä jo maalattuja kohtia. Kyllä sinä keksit keinon yhdistää tapettia maalattuun seinään;)

    VastaaPoista
  10. Yhdessä ranskalaisessa kirjassa tehtiin talonmiehen (eli itse asiassa rouvan) huone. Ohjessa sanottiin, että sen ei tarvii olla tyylikäs vaan päinvastoin. Suomalaisena ensin paheksuin tällaista luokittelua, mutta itse asiassa ruma voi olla kaunista ja mielenkiintoisempaa. Epäjärjestyskin on kiintoisampaa ja elämän makuisempaa kuin kuin tarkka järjestys.(Tämä on mulle uusi alue.) Kannatan Hannan ehdottamaa keskeneräisyyttä. Sammakkomuorihan voisi olla vähän anarkistinenkin. Laita tapettia/tapetteja yhteen tai kahteen seinään ja revi vielä vähän rikki. Molemmat tapetit ovat hyvin kauniit. Yritin muistella miten sammakot luonnossa asuvat. Muuta omakohtaista havaintoa en saanut mieleen kuin, että yksi asui meidän maalla ulos unohtuneessa kumisaappaassa ja oli agressiivinen kun saapasta yritettiin ottaa talteen.Asuvatkohan sammakot/peikot maassa ruoho- ja korsikoloissa? Kannatan myös Peikon ehdotusta käppyräoksien ym. käytöstä saumakohtiin. Minusta maalaukset olivat jo nyt kauniit, vaikka sanoit niiden olevan keskeneräisiä. Säilytä ne ihmeessä. Joskus, jopa vuosien kuluttua, voit vielä inspiroitua niistä.Harrastuksen yksi hienoimpia puolia on, että työtä ei tarvitse luovuttaa tiettyyn päivään mennessä valmiina. Siis lopåullisena ja valmiina, niinkun palkkatyössä.

    Terv. Ulla

    VastaaPoista
  11. Ekaa kertaa ylipäänsä ikinä kommentoin ja nyt huomaan, että kirjotin liian pitkän tekstin ja kaikki yhtenä pötkönä. Eihän tuollaista kukaan jaksa lukea, en ainakaan minä. Lisäksi jäi puhumatta niska/käsijumista.15 minuttia jumpaa joka ilta uutisten aikaan paransi ja piti kunnossa mun 30 vuoden päätetyöskentelyn kipeyttämät hartiat,olkapäät ja kyynärpäät. Levon ja harjoituksen tasaaminen oli tosi vaikeaa. Terv. taas Ulla

    VastaaPoista