7/01/2010

Bonsai hoitaja - Bonsai caretaker



Nämä pienet bonsait ovat jotain semmoista mitä olen jo pitkään halunnut koettaa tehdä, mutta en vain ole jostain syystä saanut aikaiseksi. Nuo kaksi tein eilen ja ne on tehty ihan vaan rautalangasta vääntämällä. Laitoin epoxi liimaa vahvistamaan rakennetta. Sitten niissä on vain maalia ja mallareiden käyttämää vihreää puulehtiainesta. Multa on hienoa hiekkaa, liimaa ja maalia. Ruukut ostin aikoinaan Wooperilta juuri tähän tarkoitukseen.

Pienen posliini mummelin tein viime vuoden Helsingin Nukke- ja nallemarkkinoille myytäväksi, mutta päätinkin olla myymättä häntä, koska hän ilmoitti muuttavansa Seela noidan mökkiin huolehtimaan kaikista bonsaista. Aluksi ajattelin, että mummeli (Garnet nimeltään) olisi vain jonkin sorttinen pysyvä vieras tai hyyryläinen ja ystävälemmikki, mutta kun tein noita bonsaita keksin hänelle vähän virallisemman aseman bonsai puutarhurina. Aion tehdä Garnetille omat pikku huonekalut Seelan huonekalujen sekaan ja alle. Olen jotenkin tykästynyt ajatukseen, että eläimen kaltaisella otuksella olisi ihmisen kaltainen ”lemmikki”.

These little bonsai trees are something that I have wanted to do for a long time, but for some reason haven’t got done. These two I made yesterday. Bonsai trees are made from twisted wire that has been strengthen with Epoxy glue. Then there is just paint and green fluff that scale model people use for their trees (I not sure how to call the people who make those railway models??). I used fine sand, glue and paint for soil. The pots I bought long time ago particularly for this purpose.

Little porcelain granny doll is my last years doings, I made her to an annual Miniature show for sale, but I decided not to sell her, because she is going to move to Frog witch Seela’s cottage to take care all of her bonsai trees. First I thought that little Granny (Garnet is her name) was just going to be some sort of permanent house guest or friend or pet, but after making those bonsai trees I got the idea about her being the official bonsai caretaker. She is going to have her own little furniture amongst and under all Seela’s furniture. I have grown very fond of the idea that the animal creature has a human kind of ”pet”.

16 kommenttia:

  1. Larissa, you're a lady of many talents!! Your bonsai trees are such fun, and Granny Garnet seems very happy to be their caretaker!

    VastaaPoista
  2. Beautiful bonsai and great setting with granny:)

    VastaaPoista
  3. I like your idea too, she is sweet and the bonsais are fabulous.

    VastaaPoista
  4. Ihana idea, mini-mummo :) Ja bonsait ovat upeita!

    VastaaPoista
  5. Voi että mitä bonsai puita, mutta mikä MUMMO! Huh, miten on sympaattinen pikkuhahmo.. :) ihana.. ja niin on ihana tuo ideakin pikkuhuonekaluista :)

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava mummeli, tosiaankin! Ja bonsait ovat aivan täydelliset.

    VastaaPoista
  7. Que maravilla de bonsai, te ha quedado muy real, enhorabuena
    besitos ascension

    VastaaPoista
  8. Ihana idea! Ja bonsait on tosi hienot, hyvin on bonsaipuutarhuri niitä hoitanut kun noin komeiksi on kasvaneet.

    VastaaPoista
  9. Aivan hulvattoman hauska idea! Ja mikä mummeli...

    VastaaPoista
  10. you have done an amazing job! must be so proud!

    VastaaPoista
  11. tus trabajos de metal (orfebrería) son maravillos
    Congratulations!!

    VastaaPoista
  12. Bonsait ja mummeli ovat mainioita. Olet saanut rautalangan taipumaan upeasti.

    VastaaPoista
  13. Hehe, I call them model makers or miniaturists or train-ers, j/k. Your bonsai is great. And I too love the idea of human as pets :). Let's forget to feed and bathe them and see if they complain :)

    VastaaPoista
  14. heh, ihan mieletöntä!!! huippuu!! taru

    VastaaPoista
  15. Super hienot bonsait ja söpö pikku mummeli <3

    VastaaPoista